Referenssit

Haastava louhintatyö Kehä 1 Keilaniemessä -projektissa

”SRV toimi pääurakoitsijana mittavassa Kehä 1 Keilaniemessä -projektissa. Projekti valmistui vuoden 2019 lopulla ja kesti lähes neljä vuotta.

Louhintatyöt olivat yksi merkittävistä työvaiheista projektin aikana – projektin haastavuutta lisäsivät sen useat huomioon otettavat tekijät. Voisi sanoa, että projektissa oli mukana aivan kaikki mahdolliset rajoittavat tekijät.

Erityisesti metro- ja autoliikenne sekä muut tärinäherkät kohteet tuottivat haastetta louhintatöihin, mutta ammattitaitoisen ja perehtyneen suunnittelun, ennakoinnin ja varotoimenpiteiden avulla saatiin jokainen louhinta vietyä maaliin onnistuneesti ja turvallisesti.

Tavoitteisiin päästiin aikataulussa ja kaikki hommat tehtiin kuten sovittiin. Olemme tyytyväisiä, että saimme mukaan Suomen Räjäytyslouhinta Oy:n, joka suoriutui projektista kiitettävin arvosanoin, vaikka aikaisempaa yhteistyökokemusta ei yrityksestä ollutkaan.

Suosittelen SRLOY:ta erityisesti haastaviin louhintakohteisiin, joissa on otettava huomioon monta eri muuttujaa turvallisen lopputuloksen saavuttamiseksi.”

TIMO HUOPANA
Työmaapäällikkö SRV

Erittäin ammattitaitoista yhteistyötä omakotitaloprojektissa Jollaksessa

“Aloitimme perheemme omakotitaloprojektin elokuussa 2019 Helsingin Jollaksessa. Jo alusta saakka oli selvää, että tonttia tulee louhia reilusti ennen kuin varsinaiseen rakennusvaiheeseen päästään. Kilpailutimme useaa eri louhinta-alan yritystä, mutta projektin haastavuus karsi monta eri toimijaa pois jo tarjouksentekovaiheessa.

Yksi tärkeä tekijä, jonka takia päädyimme yhteistyöhön Suomen Räjäytyslouhinta Oy:n kanssa, oli heidän kauttaan saatava kallion vaijerisahaus. Projektissamme pelattiin erittäin pienten marginaalien kanssa, ja esimerkiksi naapurit tuli ottaa louhintatyössä huomioon melua ja tärinää minimoimalla. Tähän tarkoitukseen vaijerisahaus sopi erinomaisesti.

Valinta osui nappiin myös monesta muusta syystä. Toimiva kommunikaatio ja viestintä ovat tärkeitä tekijöitä useita kuukausia kestävässä projektissa. Kyseessä on perheemme ensimmäinen rakennusprojekti, joten oli oivallista, että saimme mukaan hyvähermoisen, kärsivällisen ammattilaisen, joka osasi kertoa juurta jaksain louhinnan eri vaiheista ja työtavoista.

Vaikka louhintatyövaihe oli haastava, olemme erittäin onnellisia, että juuri SRLOY suoritti työn. Yhteistyö oli moitteetonta ja erittäin ammattitaitoista.”

JUSSI IKKELÄ

Pääurakoitsijana Seepsulan kalliokiviainesalueella

“Suomen Räjäytyslouhinta Oy on hoitanut viimeisen kolmen vuoden ajan aliurakointina louhintaa Seepsulan kalliokiviainesalueella. Yhteistyöstä on kehkeytynyt saumattoman mutkatonta, ja olemme saaneet pidettyä avoimen keskusteluyhteyden yllä myös tulevaisuuden kehittämisen osalta.

Toimipaikkamme sijaitsee lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa asutusalueen kupeessa. Louhintatöissä seuraamme jatkuvasti ilmanpaineita sekä maaperän värähtelyä, jotka ovat olleet huipputasolla jo ennen yhteistyötä SRLOY:n kanssa. Nämä lukemat ovat madaltuneet entisestään SRLOY:n mukaantulon jälkeen.

Suomen Räjäytyslouhinta Oy on organisaationa ketteräliikkeinen ja erittäin vankan ammattitaidon omaava. Henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti, ja työturvallisuus sekä ympäristöasiat otetaan huomioon ensiluokkaisesti. Myös louhintaan käytettävä kalusto on huippuluokkaa.

Olemme Seepsulalla erittäin vakuuttuneita SRLOY:n toiminnasta ja ammattitaidosta, ja koska tahtotila oli molemminpuolinen, ottaa SRLOY pääurakoitsijan tehtävät vastuulleen seuraavan viiden vuoden ajaksi.

Yhteistyömme tulee jatkumaan siis tulevaisuudessakin – on ilo työskennellä samanlaiset arvot omaavan vastuullisen toimijan kanssa. ”

TIMO PYYKKINEN
Tuotanto- ja kehitysjohtaja, Seepsula.